Ei musta oo edes tähän. En saa tekstiä aikaseks, vaikka on niin paljon ja toisaalta kuitenkin niin vähän sanottavaa. Tuntuu kun sumussa yrittäis rämpiä eikä nää yhtään mitään, silmät lasittuu johonkin olemattomaan pisteeseen eikä niitä saa siitä irti. Vihaan tätä tunnetta vihaan VIHAAN. Ja taas se iski. Vaikee nousta tästä paskasta enää ylös. Miks kukaan ihminen voi antaa pois jotain mistä välittää? Onko siinä mitään logiikkaa? Sanoo toiselle, tai anteeks siis ei edes sanoo, vaan antaa kaikella, teoillaan ja toiminnallaan ymmärtää, että ei halua nähdä enään. Ja vasta ihan hetki sitten oltiin niin onnellisia ja sanottiin oot tärkee. Miks mä en pysty semmoseen? Mikä mussa on sitten vikana, kun mä en haluais menettää yhtään ketään kestä välitän? Onko siinä jotain väärää, että haluaa olla toisen ihmisen lähellä ja, että on joku ketä rakastaa? Mikä siinä on niin vaikeeta? Ei siihen tarvi mitään ylimääräsiä ponnistuksia, että rakastaa jotain.