On helppoa olla samaa mieltä. On helppoa olla mieletön.

Vaan enemmän löytää kun poikkeaa tieltä
ja oikaisee läpi metsikön.

Miten ajattelen jos en ajattele toisin. Mihin häkkiin lensinkään.

Miten ajattelen jos en ajattele toisin. Ajattelenko ensinkään.

On helppoa mennä joukon mukaan. On helppoa mennä minne vaan.

Vaan kysyä sopii oppiiko kukaan
siellä ajattelemaan.

Luulin jo käsitelleeni tämän asian, mutta se tyttö ei jätä mua rauhaan, se kerta toisensa jälkeen tekee musta hermoraunion läsnäolollaan. Mä olen vain murto-osa itsestäni ja mun koko maailma järkkyy kun kävelet ohitseni. Jos vain voisin, mä huutaisin sun nimeä, huutaisin niin kauan kunnes kuulet ja tulet mun luo. Mä kertoisin mitä sä teet mulle ja pyytäisin jäämään, kerrankin jäämään. Ei sittenkään. Mä pyytäisin sua menemään niin kauas etten susta koskaan enään kuulisi. Sanoisin, älä tule takaisin, äläkä koskaan anna mun nähdä sua enään, koska tiedän ettet koskaan olisi vain mun. Kun kohtaan viimein sen päivän, että sä et enään tee mulle, niin kuin myrsky tekee merellä, mä olen täysi ja voin viimein hengähtää. Ennen sitä sä kummittelet mun ajatuksieni pahimpana kirouksena. Mene pois mä pyydän.

Mä en ole tämä ihminen, joka ei pysty keräämään itseään. Mä en ole näin heikko. En suostu tuntemaan näin. Lopeta. Lopeta.

Sä olet mun elämäni suurin mysteeri, jota haluaisin ymmärtää. Haluaisin tutkia sua. Päästä sun pään sisään ja etsiä vastauksia.

Miksi en voi olla se, jolle avaat sun sydämen, jonka päästät lähelle?

Miksi et jätä mua rauhaan?

Oh They said you were lovely
But all I see is ugly
I saw you fall down
And not get up again
I saw you fall down
Saw you fall down my friend

You should have fallen
Should have fallen with me
Cause you know baby
How I love company

I have promised I have sworn/ I have simply decided/ to never again feel this way/ put my name on it, sealed, kept it safe/ still without any regret, thought or shame/ I take it all back, forget all that pain/ because there is no way I could hate you/ when I love you this way/

Sunnuntai yö n. klo. 04, Ruoholahdessa jossain, pitkän kävelymatkan jälkeen lysähdän jollekkin sillalle ja lasken kasvot käsien varaan, en jaksa enää. On jollain surullisella tavalla niin kaunista, vesi näyttää katulamppujen valossa niin tummalta ja kutsuvalta, ei ketään missään. Tunnen kuinka minusta katoaa joku voima, joka pitää kasassa, jäljellä enää tyhjä epätoivoista itkua itkevä kasa, joka ei halua enää nousta. Tuijotan vettä, itken ja mietin kuinka vapauttavaa se olisikaan, vain hypätä veden syliin. Niin helppoa. Silmät tuntuu niin tyhjiltä, vain täynnä itkua, joka ei kuitenkaan auta. En osaa sanoa kuinka kauan siinä olin, ajantaju katosi jossain vaiheessa. Olin niin väsynyt, fyysisesti ja henkisesti, halusin vain nukahtaa ja levätä. Kävin pitkästä aikaa pohjalla, mutta pääsin ylös. Nyt on keskiviikko ja tunnen jo toivon kipinää. Maanantaista en muista mitään, tiistaina hyvä ystävä tuli käymään ja murruin heti kun piti alkaa puhumaan, mutta puhuminen auttoi. Tiistaina voimat oli täysin lopussa, en ollut syönyt moneen päivään, koska en vain jaksanut tehdä mitään, eikä rahaakaan ollut. Tänään heräsin hyvissä ajoin ja nousin jopa sängystä, kävin suihkussa ja kaupassa ostamassa maitoa. Tein myös työhakemuksia, soitin äidille ja isälle, suunnittelin. Suunnittelemaan kun pystyy, on jo pitkällä. Olen pirteämpi ja tunnen, että kaikki järjestyy vaikka en ole vielä täysin oma itseni. Tiedän ja toivon, että pystyn taas olemaan iloinen ja puhelias itseni. Tarvitsen vain vielä vähän aikaa.