Se on liitänyt ohitse ja irvistänyt mennessään. Mitä jäi käteen? Näin krapulaisena kun miettii, niin pelkkää paskaa, mut toki oli niitä hyviäkin hetkiä. Liikaa töitä, liian vähän festareita. Niin monta asiaa olis voinut tehdä toisin, jotain ois voinu jättää tekemättä ja monelle asialle ois voinu tehdä jotain. Mutta jos nyt ei kehkeytynyt vuosisadan rakkaustarinaa tänä kesänä, niin ainakin tajusin viimein mitä haluan tehdä tulevaisuudessa. Haluan lentää. Aion olla Suomen neljäs hävittäjälentäjä-nainen. Mitä mahdottomammalta se kuullostaa sitä enemmän haluan sitä. En haluais puhua siitä vielä koska mikään ei oo varmaa, mutta en pysty olemaan hiljaa koska oon niin onnellinen, että oon viimein löytänyt jotain mistä oon näin innoissani. Tätä ennen kaikki mitä oon miettiny on tuntunu väärältä. Oon päättänyt onnistua. Sitä ennen vaan joutuu tekemään vähemmän mukavia juttuja, kuten lukemaan matikkaa ja tekeen paska duunia, mutta kuten isoisä mulle aina vannottaa; Kun jotain tarpeeksi haluaa, sen saa kunhan jaksaa odottaa, on kärsivällinen ja tekee paljon hommia sen eteen. Isoisä on viisas mies, joten luotan sen sanaan. Isoisästä puheen ollen, oon pahoillani, että musta ei tuu asianajajaa tai pankin johtajaa, mutta lupaan tehdä kaikkeni, että olisit musta ylpeä lentäjänä.

Asiasta kastelukannuun, huomasin, että kun saapui se päivä kun olen viimeiset 13 vuotta palannut kesän jälkeen koulunpenkille, mut valtas tyhjä tunne kun huomasin, että mun ei enää tarvitsekkaan. Turvaton, tyhjä, yksinäinen ja lohduton tunne. En voi enää palata Lepaalle sydän täynnä uutta intoa opiskeluun ja elää turvallista elämää tyttöjen kanssa. Kaikki oli niin paljon helpompaa. Säännöllinen elämä, kolme kertaa päivässä ruoka, ei vuokraa, opintotuki jolla pärjäs ihmeen hyvin, aina joku lähellä, ei koskaan yksinäistä, yhteenkuuluvuuden tunne, rennot ja hauskat koulupäivät, Lepaa ja ne kaikki ihmiset. Tiesin, että tää päivä koittaa, mut en tiennyt sen tuntuvan näin pahalta. Toisaalta katsoo intoa ja odotusta täynnä tulevaisuuteen, mutta melkein oisin voinu jäädä vielä hetkeks Lepaalle. Mutta sen sijaan vaalin niitä muistoja ikuisesti ja otan kaiken irti siitä mitä ne neljä vuotta jätti jälkeensä. Ikävä on iso, mutta tiedän, että se vielä helpottaa. Kaikki loppuu aikanaan, on vaan osattava päästää irti. Saatan päästää Lepaasta irti, mutta tytöt, teistä en päästä koskaan.

WHY DO ALL GOOD THINGS COME TO AN END?