Heräsin tänään siihen kun mulle soitetaan Leviltä ja pyydetään haastatteluun. Kesti hetken, ennen kuin osasin yhdistellä asioita. Tajusin kertaheitolla, että mä oikeesti lähden sinne Lappiin talveks. En osaa suhtautua koko ajatukseen vielä, mutta päällimäisenä on helpottunut ja jännittynyt olo, koska tiedän, että jos jäisin tänne koko pitkäks talveks tulisin vähintään hulluksi. Musta vaan ei ole pysymään samassa paikassa pitkää aikaa. Ainakaan vielä. Olis toisaalta ihan mukavaa, että joskus tulevaisuudessa haluaisin asettua johonkin. Tällä hetkellä koko idea tuntuu utopistiselta ja uskomattoman kaukaiselta, mutta kukas sitä koko elämäänsä jaksaa olla irtonainen. Sitä ennen mulla on kuitenkin miljoonasti aikaa mennä just minne haluan ja tehdä mitä haluan. Nyt haluan viettää talven Lapissa ja ens vuonna mahd kesällä haluan muuttaa pk-seudulle ainakin vähäks aikaa. Lappiin siksi, että mun psyyke vaatii sitä ja pk-seudulle siksi, että siellä tuntuu olevan kaikki ihmiset ja yhteydet muualle maailmaan. Sieltä on myös helpompi lähteä sitten taas johonkin pidemmälle.

Kävelin äsken kahvikuppi kädessä ikkunan ohi ja huomasin, että syksy on tullut oikeasti. Koivut on ihan keltaisia. Nyt vasta huomasin. Yhtäkkiä koko kesä vilisi mun silmissä kuvina, alko hymyilyttään ja sitten nousi pala kurkkuun. Tuli ikävä ja toisaalta tyytyväinen olo, että se on ohi. Alkukesä oli liian hyvää ollakseen totta. Ennen töitä ja muita sotkuja. Oli valmistujaiset, yo-juhlat ja synttärit. Pelkkää juhlaa. Sitä aikaa ajattelen lämmöllä. Pian siitä alettiinkin meneen alamäkeä hitaasti, mutta varmasti. Loppua kohden kesä kuitenkin parani. Yhtäkaikki, se on nyt ohi ja on aika katsoa eteenpäin.